ARTIkkelit

ItuCalc-laskentaohjelmasta on julkaistu uusi versio

9.10.2019

ItuCalc-laskentaohjelmasta on julkaistu uusi versio, jossa on paljon uusia ominaisuuksia. Versiossa on huomioitu käyttäjiltä saatu kehityspalaute ja tuotteille tehty kehitystyö.

Lahden Makasiinikadun logistiikkarakennus lämpenee ItuString- ja ItuGraf-kattosäteilypaneeleilla

27.9.2019

Lahden Makasiinikadulle syksyllä 2019 valmistunut logistiikkarakennus on Lahden LVI-Talon suuri SR-hanke. Itula oli alusta lähtien yhteistyökumppanina suunnittelemassa ItuString-kattosäteilijöiden käyttöä kohte…

Lattialämmityksen suunnittelu

18.9.2019

Mitä minun tulee huomioida lattialämmitystä suunnitellessa?

Pentti eläkkeelle

3.9.2019

Pentti Niemi heilautti eläkkeellelähtöheipat aluepäällikön tehtävästä perjantaina 30.8. Aivan kokonaan hän ei jäänyt eläkkeelle, sillä tiistaista 2.9. lähtien Pentti on ollut…

Kurottaja helpotti säteilypaneelien lastausta ja korvasi trukit

20.8.2019

Alkuvuodesta hankittu Liebherr-kurottaja on oiva palvelija Itulan tuotteiden lastauksessa. Konepörssi-lehti teki artikkelin monipuolisesta työvälineestä, jolla säteilypaneelien kuljetus käy turvallisesti ja nopeasti.

Mukana Länsirannikon Konepäivät -tapahtumassa

26.7.2019

Tule tapaamaan Itulan asiantuntijoita, jos olet lähistöllä. Olemme mukana la 24.8.2019 Ulvilassa järjestettävissä Länsirannikon Konepäivät -näyttelyssä. Tapahtumaan on maksuton sisäänp&…

Olipa kerran Itula -taideteos

27.6.2019

Maaliskuussa alkanut taideprojekti jatkaa nyt elämäänsä taideteoksena. Taiteilija Veera Metso osallisti meitä itulalaisia taideprojektipilottiin, jossa työyhteisön voimavarat tuodaan näkyviin taiteen keinoin. H…

Projektiuutiset 3/2019: Itulan järjestelmiä myös Peab Ultimes Business Garden II -toimistorakennuksessa

18.6.2019

Projektiuutiset 3/2019 -lehden artikkelissa esittelyssä Peab Ultimes Business Garden II -toimistorakennus, jossa on jäähdytyksessä hyödynnetty Itulan säteilypaneeleita.

MOW Supernovan uniikeissa tiloissa panostetaan ekologisuuteen ja viihtyvyyteen

1.3.2019

Marraskuussa 2018 Tampereelle avattu MOW eli Mothership Of Work -coworking-tila tarjoaa yhteisöllisiä ja rentoja työtiloja, jotka tukevat tulevaisuuden työskentelytapoja. Ratinan kauppakeskuksen viereisessä entisessä Aut…

Etsimme yhteistyökumppaneita lattialämmitysjärjestelmän asennukseen

21.2.2019

Kasvavan kysynnän myötä etsimme uusia yhteistyökumppaneita Itula-lattialämmitys- ja viilennysjärjestelmän asennukseen koko Suomen alueelta. Saat yritykseltämme täyden tuen asennusprojekteissa onnistumiseen…

Itula Oy laajentaa toimitilojaan – pääkonttori aloittanut toimintansa uudessa osoitteessa

1.2.2019

Itulan pääkonttori on aloittanut toimintansa 2.1.2019 alkaen uusissa tiloissa osoitteessa Tyvitie 4, Puntala. Uusi entistä tilavampi ja toimivampi pääkonttori sijaitsee vain noin 500 metrin päässä entisistä…

Kotimaiset ItuGraf -kattosäteilypaneelit tuovat lisäarvoa FH-Rakentajien kohteisiin

21.11.2018

Porvoon paraatipaikalle rakentuvan kerrostalokohteen lämmityksen ja viilennyksen hoitavat Itula Oy:n ItuGraf-paneelit. Kattoon sijoitetut lämmitys- ja jäähdytyspaneelit lisäävät kohteen rakentamisesta vastaavan FH-R…

Erot säteilypaneelien ja läpirei'itettyjen konvektoripaneelien toiminnassa

6.6.2018

Markkinoille on tullut pääosin säteilylämmönsiirtoon perustuvien paneelien rinnalle niin sanottuja konvektoripaneeleja, jossa lämmönsiirto perustuu pitkälti konvektioon säteilyn sijaan. Seuraavaksi esittel…

Suomen yliopistokiinteistöjen valinta on ItuGraf: Tavoitteena taata hyvät työskentelyolosuhteet tilaan kuin tilaan

28.5.2018

Suuri, päivittäin reilua 2000 ihmistä palveleva kiinteistö asettaa talotekniikalle lähtökohtaisesti suuret vaatimukset. Tilojen lämmityksestä ja jäähdytyksestä vastaamaan on valittu Itulan kotima…

Kokonaisvaltaiset asiantuntijapalvelut projektin kaikissa vaiheissa

7.3.2018

Kantaviin toimintaperiaatteisiimme kuuluu lupauksemme siitä, että toimimme asiantuntijana aidosti lähellä asiakastamme. Olemme useimmissa kohteissamme mukana projektin kaikissa vaiheissa aina hankesuunnittelusta alkaen. Kehitä…

ItuGraf tukee hotelli Puijonsarven ympäristöystävällisiä arvoja

17.1.2018

– Paneelit ovat toimineet todella hyvin ja olemme tyytyväisiä valintaan. Voin suositella niitä erityisesti hotellikohteisiin juuri asiakasnäkökulman vuoksi, Elina Äijänen, Original Sokos Hotel Puijonsarvi.

Kiinteistö ja Energia -lehti: Kattosäteilypaneelit lämmittävät huoneistoa katosta käsin

12.12.2017

Kiinteistö- ja Energia -lehden haastattelussa Itula Oy:n vientijohtaja Hannu Janhunen kertoo, mitä hyötyä kattosäteilyjärjestelmästä on.

Kattosäteilijöiden hyödyt tuotantotiloissa

7.11.2017

Kattosäteilyjärjestelmä soveltuu erinomaisesti tuotantotilojen lämmittämiseen ja jäähdyttämiseen. Järjestelmä pitää yllä optimaaliset olosuhteet tehokkaasti jopa 30 metriä korkeiss…

Metsä Board Joutsenon tehdas: sulanapitojärjestelmä kylmään lastaushalliin

7.11.2017

Itula toteutti sulanapitojärjestelmän Metsä Board Joutsenon tehtaan lastaushalliin. Avoimessa tilassa lämpötila laskee talvella pakkasen puolelle. Sulanapitojärjestelmän tärkeimpänä tehtävän…

Green Energy Showroom -verkosto tutustumassa Itulan lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmätuotantoon

13.9.2017

Itula Oy:llä perjantaina 8.9. järjestetyssä GES -verkoston verkostotilaisuudessa kuultiin Itulan tarina pienestä maahantuontiyrityksestä lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien valmistajaksi ja alansa edel..

Itula isännöi Green Energy Showroom -verkostotilaisuutta

23.8.2017

Energiatehokkailla lämmitys- ja jäähdytysratkaisuillaan Green Energy Showroom -verkoston kuukauden yritykseksi valittu Itula Oy järjestää GES-verkoston jäsenyrityksille verkostotilaisuuden pääkonttorillaan…

Hotorautaneuvosten kesäpäivät Lappeenrannassa: Itula aktiivisesti mukana järjestelyissä

18.8.2017

Yli 60 Hotoraudan Vääntäjien Korkean Raadin Neuvosta seuralaisineen ympäri Suomea saapuu Lappeenrantaan viettämään kesäpäiviä 18-20.8.2017. Kesäpäivien teemana on vihreät teot. Vihreist…

Itula lattiaviilennys viilentää huoneilman tekemättä lattiasta kylmää

26.7.2017

Itula lattialämmitys- ja -viilennysjärjestelmä takaa optimaaliset sisäolosuhteet kaikkina vuodenaikoina pitämällä lattian miellyttävän lämpimänä talvikaudella ja ehkäisemällä …

Tutkimus sisäolosuhteista kokoonpanotuotantohallissa: tulokset puhuvat säteilypaneelijärjestelmän puolesta

15.6.2017

Itula toteutti yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin elinkeino- ja yrityspalveluyksikön Wirman ja Saimaan ammattikorkeakoulun kanssa opinnäytetyön, jossa verrattiin kahta erilaista lämmitysjärjestelmää Itul…

Itula kasvaa ja rekrytoi lisää osaajia

29.5.2017

Energiatehokkaisiin ja ympäristöystävällisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin erikoistunut Itula Oy kasvaa, ja laajentaa lähitulevaisuudessa toimintaansa myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Kasvun …

ItuGraf vs. perinteiset lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät asuinrakentamisessa

12.5.2017

Itula on toteuttanut säteilypaneeleilla lämmitys- ja jäähdytysratkaisuja jo yli 500:aan asuntoon. Joukossa on uudis- ja saneerauskohteita, kerros- ja pienkerrostaloja sekä rivi- ja omakotitaloja. Rakennusten energiatehokkuusv…

ItuGraf vastaa suunnittelun haasteisiin sairaalaympäristössä

7.4.2017

Itula on Suomessa merkittävin kattolämmitys- ja -jäähdytysjärjestelmiä sairaalarakentamiseen toimittava yritys. Järjestelmälle on alalla kasvava kysyntä sen tuomien etujen vuoksi.

Itulan uuden tehtaan avajaistapahtuman lahjoitukset korkeakouluyhteistyöhön

25.1.2017

Marraskuussa järjestetyn Puntalan tehtaan avajaistapahtuman lahjoitukset ohjattiin Saimaan ammattikorkeakoulun, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Etelä-Karjalan PK-yritysten väliseen yhteistyöhön.

ItuGraf osana Saint-Gobainin Ecophon-alakattojärjestelmiä

20.1.2017

ItuGraf kattolämmitys ja -jäähdytysjärjestelmä on räätälöitävissä lukuisiin erilaisiin kohteisiin asiakkaiden toiveiden mukaan. Suunnittelijoiden työtä kuitenkin helpottavat valmiit rat…

ItuGraf lämmittää ja jäähdyttää Etelä-Karjalan Osuuspankin uuden pääkonttorin

5.12.2016

Etelä-Karjalan Osuuspankin uusi kahdeksankerroksinen pääkonttori on nyt valmistunut Lappeenrannan ydinkeskustan City-kortteliin. Etelä-Karjalan Osuuspankin toimitusjohtaja Petri Krohns kertoo järjestelmävalinnasta ja hyv…

ItuGraf-paneelien teho perustuu tarkkaan optimointiin

5.10.2016

ItuGrafin käytön aikaiset mittaukset ja vertailututkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi normaalissa toimistotalossa päästään jopa 40 % energiansäästöön verrattuna perinteisiin järjest…

Olemme muuttaneet uusiin toimitiloihin!

8.9.2016

Itula Oy:n toiminnot keskittyivät syyskuun alusta alkaen entistä vahvemmin Etelä-Karjalaan. 5.9.2016 alkaen Itula Oy palvelee asiakkaitaan Ruokolahden Puntalasta käsin.

Itula Oy & LVI-Dahl Oy yhteistyöhön

8.9.2016

ItuGraf kattolämmitys ja -jäähdytys järjestelmät helposti & nopeasti Suomen johtavan LVI-tukun kautta

Teollinen rakentaminen Itulan järjestelmillä

5.8.2016

Itula on toiminut lukuisten teollisuuskohteiden, kuten hallien, varastojen, logistiikkakeskusten, kauppojen ja tuotantotilojen järjestelmätoimittajana.

Case Würth: Itula mukana merkittävässä logistiikkakeskuksen laajennuksessa

5.8.2016

Logistiikkakeskuksen laajennus on merkittävä projekti myös Itulalle. Laajennettavaan kohteeseen valmistuu ItuGraf -järjestelmällä toteutettu kattolämmitys ja -jäähdytys.

Asuintalojen ratkaisut Itulan järjestelmillä

1.8.2016

Kotimainen ItuGraf -lämmitys ja jäähdytysjärjestelmä tuo asuinrakentamiseen kustannussäästöjä sekä rakennusvaiheessa että käytön aikaisissa energia- ja huoltokuluissa.

Itulan laboratorio tuotekehityksen tukena

27.7.2016

Tuotekehitykseen ja laadun varmistamiseen suunniteltu laboratoriomme sijaitsee Ruokolahden tehtaan yhteydessä. Suomessa alallaan ainutlaatuinen laboratorio on tämän vuoden aikana otettu aktiiviseen käyttöön.

Kalasataman Kummeli – Laadukas sisäilma vahvistaa yrityksen imagoa

15.7.2016

Miellyttävää sisäilmaa takaamaan Kalasataman Kummelin omistaja, rakennuttaja ja toimitilojen tarjoaja Lindström Invest valitsi ItuGrafin jäähdytyspaneelit.

Itula vahvasti mukana Etelä-Karjalan kehittämisessä

1.7.2016

Itula uskoo Etelä-Karjalan tulevaisuuteen ja kulkee vahvasti eturintamassa alueen kehittämisessä.

Itula Oy laajentaa toimintaansa Ruokolahdella

14.6.2016

Puntalan teollisuusalueella vajaa kaksi vuotta toiminut Itula Oy siirtää pikkuhiljaa toimintojaan Ruokolahdelle.

Omasairaalan valintana on Itugraf-järjestelmä

7.6.2016

Korkeat hygieniavaatimukset täyttävä ja Suomessa valmistettu Itugraf-kattolämmitys- ja -jäähdytysjärjestelmä sopii erittäin hyvin myös sairaalaolosuhteisiin.

Ciao Milano! Valtavat messut ja alihankkijoiden tapaamista

7.6.2016

Seitsemän Itulan LVI-koulutukseen osallistunutta sekä kurssin vetäjä suuntasi opintojakson päätösmatkalle Milanoon maaliskuussa. Reissun pääkohteena oli Euroopan toiseksi suurimmat LVI-alan messut. Fiera M…

Itulalta lattialämmitystä kaikkiin sisätiloihin

20.5.2016

Laadukkaat ja taloudelliset lattialämmitysjärjestelmät ovat kuuluneet Itulan valikoimaan 25 vuoden ajan. Nyt Itulan lämpimiä lattioita löytyy jo reippaasti yli miljoona neliömetriä.

Itulassa myös toimistoväki perehdytetään LVI-alaan

20.5.2016

Itula järjestää ulkoisten seminaarien ja koulutusten lisäksi koulutusjaksoja myös omalle henkilökunnalleen.

KOy Koralli video

17.9.2015

KOy Koralli Savonlinnassa lämpenee ja jäähtyy ItuGraf paneeleilla

3D LVI-Suunnittelulla minimoidaan toteutusvirheet myös pientaloissa

8.9.2015

KunnallisSuomi -lehti toukokuu 2015

22.5.2015

ItuGraf lämmitys- ja jäähdytyskatot sairaaloissa

Kattosäteilypaneelien oikeanlainen suunnittelu

20.5.2015

Kattosäteilypaneelien suunnitteluun liittyvät oleellisimmat asiat, joita noudattamalla saavutetaan tasaiset ja miellyttävät sisälämpötilaolosuhteet.

CityMark-lehti 2015-02

7.5.2015

Kattosäteilijät muuttavat toimistomaailmaa.

Energiatodistuksesta vinkkejä saneerauksen taloteknisiin valintoihin

10.4.2015