Kategoriat: Asiantuntija-artikkelit
Eurooppalaiset EN-standardit määrittelevät yhtenäiset menettelytavat lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien suorituskyvyn testaamiseen ja ilmoittamiseen. Säteilypaneelien osalta standardit vaikuttavat suoraan siihen, miten lämmitysteho ja jäähdytysteho mitataan ja millä tavalla tulokset esitetään. Standardeista merkityksellisin on harmonisoitu EN 14037-1, joka määrittelee tilojen lämmitykseen tarkoitettujen säteilijöiden tekniset vaatimukset.
On tärkeää ymmärtää, että EN 14037 -standardisarja koskee säteilijöitä, joissa lämmönsiirron väliaineena on vesi. Markkinoilla on myös sähköisiä säteilykattolevyjä, mutta ne eivät kuulu EN 14037 -standardin soveltamisalaan.
EN 14037-standardi on jaettu useaan osaan, jotka yhdessä muodostavat viitekehyksen säteilypaneelien tekniselle määrittelylle, testaukselle ja suoritusarvojen arvioinnille.
EN 14037-1 – Tekniset määrittelyt ja vaatimukset (vesikiertoiset säteilijät)
Tässä osassa määritellään, minkä tyyppisiä säteilijöitä standardi koskee, ja esitetään soveltamisalan mukaiset tekniset vaatimukset ja tuoteominaisuudet. EN 14037-1 käsittelee ensisijaisesti säteilijöitä, jotka asennetaan tyypillisesti suuriin tiloihin ja halleihin korkealle, usein pitkinä nauhoina. Näissä tuotteissa konvektion vähentäminen on olennaista, koska konvektiolämpö menisi suurelta osin oleskeluvyöhykkeen ulkopuolelle ja olisi siten hukkalämpöä. Tästä syystä soveltamisala on rajattu järjestelmiin, joissa on yläpuolinen eristys, ja rakenteen tulee estää merkittävä ilmavirtaus levyn läpi. EN 14037-1 määrittelee olennaiset ominaisuudet sekä tiedot, jotka valmistajan tulee toimittaa tuotteen mukana.
EN 14037-2 – Lämmitystehon testausmenetelmä
Tässä osassa kuvataan, miten säteilylevyn lämmitysteho mitataan laboratorio-olosuhteissa. Menetelmä on standardoitu siten, että eri valmistajien tulokset ovat vertailukelpoisia, mutta siinä on rakenteellisia vaatimuksia ja rajoituksia koskien tuotteita ja käyttökohteita, joihin sitä voidaan soveltaa. Testimenetelmä on määritelty korkeampien lämpötilojen järjestelmille (ΔT = 55 K), mutta sitä käytetään laajasti myös matalalämpöisissä säteilyjärjestelmissä. Tämä on luontevaa, koska monilla markkinoilla paneelit mitoitetaan edelleen korkeammilla järjestelmälämpötiloilla.
EN 14037-3 – Säteilylämmitystehon luokitus- ja arviointimenetelmä
Tässä osassa määritellään, miten mitatut arvot muunnetaan standardoiduiksi ilmoitettaviksi luokitusarvoiksi.
EN 14037-4 – Jäähdytystehon testausmenetelmä
Tässä osassa kuvataan jäähdytystehon mittaaminen silloin, kun eristetty, ensisijaisesti lämmitykseen tarkoitettua säteilijää käytetään myös jäähdytykseen. Mittaus tehdään EN 14037-2:n mukaisen lämmitystestauksen yhteydessä.
EN 14037-5 – Avoimien tai suljettujen lämmitettyjen kattopintojen lämmitystehon testausmenetelmä
Tämä osa kattaa asennustyypit, kuten alakattojärjestelmiin integroidut ratkaisut sekä vapaasti riippuvat tuotteet, joita EN 14037-1 ei kata. Käytännössä EN 14037-5 toimii vastinparina EN 14240 -standardille lämmitystehon osalta näissä asennustyypeissä. EN 14037-5 ei kuulu EN 14037-1:n mukaiseen CE-ilmoittamiseen. EN 14037-5:n mukaisesti saadut testitulokset eivät ole suoraan verrattavissa EN 14037-2:n mukaisiin tuloksiin, koska avoimet kattorakenteet, konvektiivisen lämmönsiirron osuus sekä lämmityspinnat ilman yläpuolista eristystä aiheuttavat merkittäviä eroja.
EN 14240 – Jäähdytyskatot
EN 14240 määrittelee testausmenetelmän vesikiertoisten jäähdytyskattojen ja suljettujen kattopintojen jäähdytystehon määrittämiseksi laboratorio-olosuhteissa. Se on relevantti silloin, kun tuote ja asennustyyppi eivät kuulu EN 14037-4:n soveltamisalaan, ja sitä käytetään edelleen laajasti jäähdytystehon määrittämiseen kattorakenteisiin integroiduissa järjestelmissä.
Miten nämä osat liittyvät CE-merkintään ja DoP:iin?
Rakennustuoteasetuksen (CPR) mukaisessa CE-merkinnässä tuotteen olennaisten ominaisuuksien suorituskyky on ilmoitettava. Jos tuotteelle on olemassa harmonisoitu standardi, valmistajan tulee ilmoittaa ja testata ominaisuudet kyseisen standardin mukaisesti. EN 14037-1 on harmonisoitu ja muodostaa oikeudellisen perustan CE-merkinnälle ja suoritustasoilmoitukselle (DoP) niille tuotteille, jotka kuuluvat sen soveltamisalaan.
CE-merkintä CPR:n mukaisesti ei kuitenkaan ehdottomasti edellytä harmonisoitua standardia. Jos valmistaja haluaa CE-merkitä rakennustuotteen, jolle ei ole harmonisoitua standardia, voidaan CE-merkinnän perustaksi hakea ETA-arviointia (European Technical Assessment).
EN 14037 -standardisarjaan perustuvassa CE-merkinnässä vain osat 1–3 ovat relevantteja. Osa 1 määrittelee olennaiset ominaisuudet ja tekniset vaatimukset, osa 2 määrittelee lämmitystehon testausmenetelmän suorituskyvyn määrittämiseksi, ja osa 3 määrittelee, miten ilmoitettavat luokitusarvot johdetaan. Osat 4 ja 5 sisältävät lisätestausmenetelmiä erityistapauksille, mutta ne eivät kuulu EN 14037-1:n määrittelemään CE-ilmoittamisreittiin.
Miksi standardit ovat merkityksellisiä?
Valmistajien tuotteita verratessa tärkeää varmistaa, että tuotteiden suoritusarvot on määritetty asianmukaisten EN-standardien mukaisesti ja että käytetty standardi vastaa todellista asennustapaa, olipa kyse vapaasti riippuvista kattopaneeleista tai alakattojärjestelmään integroiduista ratkaisuista. Vain näin voidaan varmistaa, että ilmoitetut tehot vastaavat käytännön toteutusta ja että eri valmistajien tuotteita voidaan vertailla keskenään samoilla perusteilla. Tiedossamme on kohteita, joissa hankintavaiheessa tuotteet on vaihdettu suoritustasoltaan heikompiin ilman, että järjestelmän mitoitusta on päivitetty, ja tästä on seurannut käyttöongelmia, joita on vaikea korjata.
EN-standardien käyttö luo yhdenmukaisen toimintamallin koko alalle ja mahdollistaa luotettavan suoritusarvojen vertailun. Standardien mukainen testaus tukee myös ammattimaista suunnittelua, sillä rakennuksen lämpötekniset tavoiteolosuhteet voidaan saavuttaa vain, jos järjestelmät toimivat dokumentoitujen arvojen mukaisesti. Mikäli tuotteelle ei ilmoiteta käytettyä testausstandardia, tehoarvojen luotettavuus jää epäselväksi, eikä niitä tulisi hyväksyä suunnittelun perusteeksi ilman asianmukaista todentamista.