Lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmä kouluihin ja päiväkoteihin

ItuGraf-kattosäteilijät tarjoavat huipputason energiatehokasta lämmitystä ja jäähdytystä, erityisesti opetustiloihin ja päiväkotien huoneisiin.

Tulevaisuus rakentuu terveellisissä tiloissa – kattosäteilyratkaisut kouluihin ja päiväkoteihin 

Lapsissa on tulevaisuus. Siksi myös tilojen, joissa lapset ja nuoret kasvavat ja oppivat, tulee tukea hyvinvointia, keskittymistä ja jaksamista – vuoden jokaisena päivänä. Koulujen ja päiväkotien rakennuksia suunnitellaan kestämään jopa seuraavat 50 vuotta. Tämän päivän suunnittelussa on tärkeää huomioida muuttuvat ilmasto-olosuhteet: aikaiset keväthelteet ja yhä pidemmät, lämpimät syksyt vaikuttavat oppimisympäristöjen viihtyvyyteen ja terveellisyyteen. 

Samalla koulut ja päiväkodit toimivat yhä useammin monikäyttötiloina. Tilat voivat olla aktiivisessa käytössä iltaisin ja kesäaikaan esimerkiksi harrastus-, tapahtuma- tai leiritoiminnan myötä. Tällöin myös viilennys on monissa tapauksissa tarpeen. 

ItuGraf – yhdistettyä mukavuutta, akustiikkaa ja arkkitehtuuria 

ItuGrafin vahvuus ei rajoitu pelkästään sisäilmastoon: ratkaisu tukee myös akustista suunnittelua integroitumalla saumattomasti esimerkiksi Rockfonin alakattojärjestelmiin. Näin saavutetaan huoneakustiikkaa parantavia ja visuaalisesti korkeatasoisia ratkaisuja, joissa koko alakatto toimii teknisenä kokonaisuutena – helposti asennettavana ja arkkitehtonisesti tyylikkäänä. 

ItuString – liikuntasalien sisäilmasto kuntoon energiatehokkaasti 

Koulujen ja päiväkotien liikuntasalit asettavat erityisiä vaatimuksia niin tilankäytölle kuin sisäilman laadulle. ItuString-kattosäteilijä on tähän tarkoitukseen kehitetty ratkaisu, joka tuo merkittävää energiansäästöä ja erinomaiset sisäilmasto-olosuhteet verrattuna esimerkiksi perinteisiin ilmalämmitysjärjestelmiin. 

ItuStringin ansiosta liikuntasalien seinäpinnat jäävät vapaiksi muulle käytölle. Tarvittaessa säteilijät voidaan varustaa pallosuojilla ja kiinteällä kannakoinnilla, jolloin ne kestävät vaivatta liikuntatilojen vaatimukset ja kestävät kovimmatkin pelitilanteet. 

Ota yhteyttä ja kysy lisää kattosäteilijäratkaisuistamme kouluihin ja päiväkoteihin.